Sunday, May 14, 2017

Tampereen 2. livevaihto

Järjestimme Tampereelle livevaihtotapahtuman jo toista kertaa. Meitä oli 13 innokasta kortintekijää. Korttien vaihto onkin yllättävän raskasta puuhaa kun sitä tekee kolme tuntia putkeensa. Istuttiin nokakkain ja välillä vaihdettiin paikkaa. 13 ihmiselle piti riittää kortteja ja jättää viimeisellekin vielä reilusti valinnanvaraa. Ei ole ihan heikkohermoisen puuhaa :-)


Tällaiset kortit vaihdoin itselleni:

 Fairytalen romantiikka puhutteli ja hassut ihmiset eivät jätä minua koskaan kylmäksi.

Vikke käsittelee ihmiskohtaloita suoraan sydämeeni vetoavalla tavalla.

KiaQ:hun tutustuin FB:n puolella ja ihastuin heti hänen selkeään tyyliinsä.

Kotilaiska on vaihtotuttava vuosien takaa, jo Turun livevaihdoista tuttu. Etenkin Dracula-hotelli oli niin hauska että piti ihan hihittää ääneen.

Tykkään niin kovin Manumiinan lapsista ja muistakin ihmisistä. Hänellä on aina kauniit itsetehdyt taustat.

Blogiton Marja-Riitta tekee kivoja kollaasikortteja, joissa on aina joku hauska sanoma.

Korttihurahduksen Raija Annikilla on värit kohdallaan. Ruusujen sisällä olevat ihmiset, mahtava matami ja ihana 'sininen'  kortti saivat sydämeni sykkimään.

Ylärivissä Sanna Saksijan tassipari ja alarivissä Sinitaivaan Ainon värikylläiset kortit. Tykkään hyönteiskortin huumorista ja naisen kertomus panee miettimään.

Siskon kauniit ja huolellatehdyt kortit. Siivelliset naiset - aah!

Viimeisenä vaihdoin Piikun kanssa, mutta hänellä oli onneksi vielä rutkasti ihanuuksia jäjellä:


Tässä koko satsi. Tulee pian uuden kansion osto ajankohtaiseksi...



Sen jälkeen oli ohjelmassa gellipainantaa. Liikahdin pois omalta mukavuusalueeltani kirkkaisiin väreihin ja tällaiset sain aikaiseksi:


Eikä vaihto suinkaan päättynyt tähän, se jatkui vielä kotonakin. Sain Ainolta tällaiset tarvikkeet:

 ja tein niistä hänelle tämmöiset kortit:


Omia tarvikkeitani en muistanut kuvata, mutta Aino loihti niistä aivan ihanat kortit. Oli taju mennä kun kirjekuoren aukaisin. Niissä on just sellaista arvoituksellisuutta mistä pidän.


Nyt voisi todeta Putte-possun sanoin "kyllä meillä oli mukavaa". Kiitos kun lähditte kaikki mukaan!

7 comments:

  1. Wow! So much creative inspiration - looks like it was an amazing time.
    Alison x

    ReplyDelete
    Replies
    1. That is true.Trading with each other is always inspiring, you learn always something new.

      Delete
  2. Voi miten upeita kortteja kaikki!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! On paljon ihania ja taitavia kortintekijöitä.

      Delete
  3. Nyt vasta huomasin katsoa tämän päivityksen :D mahtava saalis sulla, todella puhuttelevia kortteja oletkin valinnut <3 Mulle iski kumma inspis uskaltautua kokeilla myös tehdä ihmiskohtalo-atc kortteja. Kyllä tää atc on sit kovin inspiroivaa puuhaa, jotenkin ihan erilaista kuin taviskorttien teko, näissä on enemmän syvyyttä

    ReplyDelete